Kausi sodan jälkeen

​

Toinen maailmansota katkaisi Sallan myönteisen kehityksen monella alalla. Sodat hävittivät alueen rakennukset ja rakenteet kahteen kertaan. Moskovan ja Pariisin rauhanehdoissa Sallan kunta menetti noin puolet alueestaan Neuvostoliitolle. Lisäksi Neuvostoliitto vaati Suomea rakentamaan Kelloselkään rautatien.

Sodan jälkeen sallalaisia odotti lähes mahdoton tehtävä: jälleenrakentaminen, siirtoväen sijoittaminen ja rintamamiesten asuttaminen. Väestö pyrittiin pitämään koossa kyläkunnittain. Järvien rannalla sijainneet tilat sijoitettiin koskemattomiin korpiin. Kovelinlehdon, Vaadin-, Varpu- ja Tuohennkiskomaselän sekä Tuohiaavan alueelle perustettiin ns. vastiketiloja. Tilat sijaitsivat pitkien etäisyyksien päässä toisistaan eikä niihin syntynyt tiiviitä kyläkeskuksia.

​

Sallalaiset jaksoivat kuitenkin uskoa itseensä ja voidaankin sanoa, että se oli 1950-luvun lopulla johtava asutus-, raivaus- ja meijeripitäjiä.

1960-luvulla myönteinen kehitys kuitenkin katkesi. Koneellistumisen ja rationalisoitumisen takia maatalous alkoi tuottaa ylimääräistä: tapahtui voimakas rakennemuutos, jonka seurauksena työttömyys kasvoi ja nuori työikäinen väestö muutti paikkakunnalta pois. 1970-luvulta lähtien muutokset ovat olleet pienempiä, mutta väestökato alueella jatkuu edelleen.

​

Parhaimmillaan 1960-luvulla Sallan kunnan väkiluku oli lähes 12 000 asukasta, kun se nyt on vuonna 2007 on noin 4400 asukasta: väestökato alueella on ollut melkoinen. Pahiten tästä ovat kärsineet syrjäiset kylät, väestön määrän väheneminen on jotanut kylien kauppa-, posti- ja koulupalvelujen loppumiseen. Väestön ikääntyessä ja palveluiden puuttuessa syrjäkylien autioitumisen uhka on edelleen olemassa.

​

Historiaan liittyvät lähteet:

Kellokumpu Kauko: Atimoja Kelloselän ja Aatsingin kyläkirja. 1999.

Heikkilä Hannu: Sallan historia. 1993.

Hautaniemi Juhani: Sallan seurakunnan ja kunnan murrosvuodet pulavuosilta 1950-luvun alkuun.